torstai 6. tammikuuta 2011

Here I go again


Mun joulu sujui hyvin. Söin paljon suklaata ja leivonnaisia, lohta ja makaronisalaattia, glögiä ja skumppaa. Söin ja join ihan mitä ikinä vain halusin, mutta ainoastaan kolmena joulupäivänä ja kahtena uuden vuoden päivänä. Arkipäivinä niiden välissä söin ja jumppasin niin kuin minä tahansa muinakin arkipäivinä. Tästä johtuen en saanut yhtääkään joulugrammaa enkä yhtään valtavaa syyllisyydentunnetta. Tietysti usein mietin mitä tälle kaikelle tapahtuu, kun oon syöny näin paljon kaikkea, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna se teki varmasti tosi hyvää sekä mun aineenvaihdunnalle että etenki tälle pääkopalle. Sain aivan liikaa ihania lahjoja ja sain maata sohvalla tekemättä mitään vaikka koko päivän. Tarkemmin ajateltuna taidan todeta, että mun joulu sujui erittäin hyvin.

Vaikka mun paino on pudonnut viimeisen parin kuukauden aikana ihan hyvin, pelkään silti edelleen kovasti, että tää vielä epäonnistuu. Aion hakea (ja päästä) tänä keväänä kouluun, johon haluan enemmän kuin mitään muuta. Se vaatii multa aivan käsittämättömän kovaa päätä ja itsekuria, ja pelkään, että musta ei oo siihen. Tai kahteen näin isoon ja vaativaan juttuun yhtä aikaa. Toisaalta oon myös sitä mieltä, että ihminen pystyy mihin vaan, jos vaan tarpeeksi haluaa. Muistakaa se! :)